Valtuustoaloite kuntalisästä lastenhoidossa
Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Kaarinassa otetaan
mahdollisimman nopeasti käyttöön lapsiperheiden tarpeet laajemmin ja
tasapuolisemmin huomioiva kuntalisä (Kaarina-lisä).
Kaarina on tällä hetkellä yksi Suomen suhteellisesti eniten väkilukuaan
kasvattava kunta. Kasvusta aiheutuu lisääntyvää päivähoidon tarvetta, jota
myös subjektiivinen oikeus päivähoitoon lisää. Päivähoidon saatavuuden
turvaamiseksi on kaikki keinot otettava käyttöön. Ottamalla kotihoidontuen
kuntalisän uudelleen käyttöön päivähoidon saatavuus pystytään paremmin
turvaamaan niille, jotka eniten päivähoitoa tarvitsevat. Kuntalisä myös hillitsee
päivähoidon kustannuksien nousua.
Esitämme, että Kaarinan kaupunki ottaa käyttöön kuntalisän (Kaarina-lisä), jota
maksettaisiin alle 3-vuotiaista esim. n. 150€-200€/kk. Kuntaliiton aiemman
kyselyn mukaan kuntalisän keskiarvo on ollut 154€/kk ja kuntalisän suuruus
vaihteli 50-300€/kk välillä.
Kaarinassa maksettiin ennen kuntalisän puolittamista alle 3-vuotiaiden lasten
kotihoidosta 200€/kk ja silloin kuntalisän piirissä oli n. 560 lasta. Tällä hetkellä
Kelan kautta maksetun kotihoidontuen piirissä on n. 380 kaarinalaista lasta.
Kaupungilta saaman tiedon perusteella päivähoito maksaa alle 3-vuotiasta
lasta kohden tällä hetkellä:
Kunnallinen päivähoito n. 1.340€/kk
Ostopalveluna n. 1.280€/kk
Vertailuna Kelan maksama alle 3-vuotiaan kotihoidontuen hoitoraha
342,95€/kk
Muista perheen alle 3-vuotiasta lapsista 102,67€/kk ja yli 3-vuotiaista, alle
kouluikäisistä 65,97€/kk.
Kotihoidon piirissä olevien lasten määrän pieneneminen n. kolmanneksella
siitä, kun kuntalisää vielä maksettiin, on lisännyt päivähoidon kuluja
vuositasolla merkittävästi. Mikäli subjektiivisen päivähoito-oikeuden perusteella
KAARINAN KAUPUNKI
nykyisistä Kelan maksaman kotihoidontuen piirissä olevista kaarinalaisista n.
380 lapsesta noin puolet siirtyisivät kunnan järjestämään päivähoitoon, niin
Kaarinan kaupungin lastenhoidon kulut kasvaisivat edelleen vuositasolla n. 2
miljoonaa euroa. Kuntalisän lakkautuksesta saadut säästöt ovat maksaneet
tuplasti kasvaneina päivähoidon kuluina ja olleet tutkimuksen perusteella
luomassa hajanaisempaan hoitopolkua lapsille.
Vielä julkaisemattoman Julia Kuusiluoman väitöskirjatutkimuksen mukaan
kuntalisä ehkäisee lasten hoitopaikkojen vaihtuvuutta. Tutkimuksen mukaan ne
lapset, jotka aloittavat hoidossa myöhemmin, hyppivät vähemmät eri
päiväkotien ja kotihoidon välillä. Niissä kunnissa, joissa ei makseta kuntalisää,
keskituloisten kahden vanhemman perheiden lasten hoitopolut olivat paljon
hajanaisemmat, kuin kunnissa, joissa kuntalisää maksettiin. Tästä syystä
tutkimuksessa pidettiin lasten kannalta hyvänä, että lapset aloittaisivat
hoidossa myöhemmin.
Perussuomalaisten Kaarinan valtuustoryhmä katsoo, että lapsiperheiden eri
hoitomuodot kuuluisi olla keskenään vaihtoehtoina tasa-arvoisemmat ja tästä
syystä kuntalisälle olisi erityinen tarve.
Väitöskirjatutkimuksenkin perusteella lapsen etu toteutuu ottamalla käyttöön
kuntalisällä tuettu kotihoito, jolloin äidin ja isän on mahdollisuus valita perheen
omista lähtökohdista lapselle ja perheelle sopivin lasten hoitomuoto.
Nykyisessä tilanteessa päivähoidon kulut jatkavat kasvuaan ja päivähoidon
tarjonta on jo pidemmän aikaa ollut tarpeeseen nähden riittämätöntä.
Päivähoidon tarvetta Kaarinan osalta ovat kasvattaneet kuntalisän lakkautus,
Kaarinan vahva muuttovoittoinen väestönkasvu, subjektiivinen oikeus
päivähoitoon ja päivähoidon ryhmäkokojen muutokset, jotka ovat pienentäneet
päivähoidon ryhmäkokoja.
Kotihoito tukee lapsen ja vanhemman kiintymissuhteen kehittymistä ja
pienentää pienten lasten kohdalla infektiokierrettä.
Kuntalisän maksaminen pienentää Kaarinan kaupungille päivähoidosta
aiheutuneita kuluja ja parantaa päivähoidon tarjontaa päiväkodeissa erityisesti
alle 3-vuotiaiden osalta.