Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 17.3.

Suomalaisten turvallisuus on perussuomalaisille tärkein asia

Uuden koronaviruksen tilannekuva on tiedossamme ja koko maailma on poikkeustilassa.

Kaikki maat toimivat nyt viruksen leviämistä estääkseen ja hidastaakseen.

Suomen täytyy osaltaan toimia päättäväisesti kansalaisten suojelemiseksi.

Italiassa on jo käynyt niin, että terveydenhuollon ylikuormittuminen estää sairastuneilta tarpeellisen hoidon saantia ja pahimmassa tapauksessa menetetään henkiä, jotka normaalioloissa olisi voitu pelastaa. Meidän tulee tehdä kaikkemme, että emme ajaudu Italian tilanteeseen.

Suomalaisten turvallisuus on perussuomalaisille tärkein asia.

Perussuomalaiset esitti valmiuslain käyttöönottoa ja koulujen sekä rajojen sulkemista jo viime viikon torstaina. Perussuomalaiset kannattavat nyt valmiuslakia ja sen kautta tehtäviä välttämättömiä toimenpiteitä.

Tämä on kansakunnan yhteinen asia, joka ei katso poliittista ideologiaa. Me selviämme tästä yhdessä.

Voimia tarvitaan – kiitos yhteiskunnan pyörittäjille

Poikkeusolot vaativat ihmisiltä pitkää pinnaa ja jaksamista.

Terveydenhuollon työntekijät ovat jo valmiiksi raskaissa ammateissaan erityisen haastavan tilanteen edessä.

Samoin poliisit, pelastustyöntekijät, rajavartijat ja useat muut ammattikunnat kantavat suurta vastuuta kansakuntamme onnistumisesta tässä kriisissä.

Erityisessä roolissa ovat myös työntekijät kaupan alalla sekä monet muut huoltovarmuuden kannalta välttämättömät työntekijät.

Jokaista tarvitaan poikkeusolojen arjen pyörittämiseen. Jokaisen työpanos on tärkeä ja jokainen voi auttaa omalla toiminnallaan.

Perussuomalaiset tekevät kaikkensa tukeakseen suomalaisia työntekijöitä näissä poikkeusoloissa.

Toissijaisista menoista rahaa suomalaisten auttamiseen

Poikkeustilanne on hyvin haitallista yritystoiminnalle. Yritykset, jotka eivät voi toimia poikkeusoloissa ovat isoissa vaikeuksissa. Monen yrittäjän ja työntekijän elanto on uhattuna.

Perussuomalaiset tukevat sellaisia toimenpiteitä, joilla yritykset autetaan kriisin yli.

Kun yritysten tulot jäätyvät, myös menojen on jäädyttävä. Myös työmarkkinaosapuolten on tässä tilanteessa syytä nähdä yhteinen etu ja puhaltaa yhteen hiileen.

Samoin valtiontaloudesta tulee pitää huolta poikkeusoloissa. Verotulojen vähetessä valtion on oltava valmis toimimaan talouden turvaamiseksi.

Perussuomalaiset katsovat, että jokainen euro on kallis, kun talouttamme ja yhteiskuntaamme ylläpidetään kriisin oloissa ja jälleenrakennetaan sen jälkeen. Talouspolitiikan tulee olla näinä aikoina korostuneen vastuullista.

Suomen on keskityttävä oman taloutensa rakentamiseen. Kehitysapumenot, moninaiset maahanmuuton kustannukset sekä poliittisten järjestöjen tuet ovat esimerkkejä menokohteista, joista pitää näissä oloissa leikata suomalaisen hyvinvoinnin puolustamiseksi.

Kun kriisiaikana valtion menot kasvavat huimasti, tulee samalla vähemmän tarpeellisia menoja leikata. Perussuomalaiset peräänkuuluttavat vastuullista talouspolitiikkaa, vaikka sen tekeminen tuntuisi vaikealta.

Talvisodan henkeä tarvitaan

Olen varma, että Suomen kansa pystyy kohtaamaan poikkeusolot ja selviämään niistä. Tarvitaan taas talvisodan henkeä – yhtenäisyyttä.

Eduskunnalle keskeistä on, että kansalaiset voivat luottaa päättäjien kaikissa teoissaan puolustavan juuri heidän etuaan ja kaikkien osallistuvan talkoisiin yhteisen kotimaan hyväksi.

Toivotan kaikille voimia ja kestävyyttä kamppailussa kansakunnan terveyden turvaamiseksi.

Lisätiedot:

Ville Tavio, 040 845 7270

Kirjoitettu 17.3.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa